Sinkku on Tämän hetken tähden –levyn tanssittavin kappale, jonka tarttuva kertosäe ja pörisevät syntikkasoundit ovat saaneet keikoilla yleisön hullaantumaan. Sinkkujulkaisua varten biisistä on tehty alkuperäistä versiota energisempi radio edit –miksaus. Anna mennä kehoittaa kaikkia tarttumaan tilaisuuteen ja kuuntelemaan sydämensä ääntä.
Pahapukki on päättänyt kaapata Sailan keinoja kaihtamatta. Ja koska musiikkia myydään seksillä niin tästäkin videosta löytyy paljasta pintaa! Katso jos uskallat! Kiitos kaikille avustajille ja koko työryhmälle!
Uusi Tämän hetken tähden -albumi julkaistu
26.10.2011 00:00
Retropopin toinen albumi "Tämän hetken tähden" nyt kaupoissa!
Vahvoja biisejä ja tarttuvia tarinoita sisältävä levy jatkaa yhtyeen omaa tunnistettavaa linjaa: Sailan heleä ääni yhdistettynä kauniisiin melodioihin, pöriseviin bassoihin ja elektronisiin sävyihin on Retropoppia parhaimmillaan. Soundillisesti uutukaisella kuullaan kokonaisvaltaisempaa bändisoittoa ja lyriikoissa maailmaa tarkastellaan aikuisemmalla ja arkisemmalla näkökulmalla.